Aloittaminen on vaikeinta ja kun kaiken lisäksi kirjoittamani tekstit ovat ala-asteelta asti ollut niitä, joita ei kovin mielellään luettaisi ääneen, mutta mikäs täällä tuntemattomana kirjoittaessa. Voisin aloittaa vaikka samantien vuodatuksen elämäntilanteestani...

Eli olen 18 vuotias tyttönen tai nainen (joksi en kyllä itseäni luettelisi), joka ei tee juuri tällä hetkellä mitään järkevää (senpä takia vissiin täällä ollaankin blogiin kirjustelemassa). Lukio jäänyt kolmen vuoden nihkeän opiskelun jälkeen kesken, duunista samoin loparit ja viimeistä palkkaa tuhlaillaan baareissa, keikoilla ja toki myös shoppailemassa. Asun isäni ja siskoni kanssa, joten asumiseen ei mene kuluja.
Talvella olin masentunut (ja kun nuorempana en todellakaan tajunnut niitä masentuneita ihmisiä, joihin siskonikin lukeutui ja nyt sitten ollaan/oltiin itsekin samassa jamassa) ja ehkä olen vieläkin, mutta kevät ja kesä piristää kummasti. Nykyään masentuneisuus vaihtunut syömishäiriöksi (olen käynyt lievässä määrin varmaan kaikki syömishäiriöt läpi) bulimian alkuvaiheilla ollaan. Yritän päästä typerästä ahmimis laattauspakosta eroon omin voimin ennen syksyä (mitä ideaa syödä purkki rasvatontamaustamatonta jogurttia ja pussi ruisleipää ja laatata ne samantien ulos? Yleensähän bulimikot mättäävät karkkia tms paskaa?). Syksyllä on tavoitteena muuttaa omaan asuntoon, kunhan saisin sen uuden duunipaikan hankittua. Opiskelupaikka ei ole vielä varmuudella tiedossa, mutta haettu on taide alalle, jos en sinne pääse, tulee minusta duunari luultavasti kaupan kassa.

Parisuhde asioista voisin sanoa, etten ole ikinä seurustellut varsinaisesti vaan muutaman kanssa on ollut epämääräistä juttua 15 vuotiaasta asti, joista jälkikäteen tulee vain mietittyä, että miksi helkkarissa meillä ylipäänsä oli jotain juttua. Jutut kestäny parista viikosta puoleen vuoteen... Viimeisin juttu lopahti nyt toukokuun alussa, se vain lopahti, kumpikaan ei ottanut enää yhteyttä toisiinsa. Poika oli entisen parhaan kaverini exä, jonka kanssa oli kännisäätöä kolme vuotta aikasemmin, ennenkuin kaverini rupesi seukkailemaan hänen kanssaan... Myös pari toivotonta yhdenillan juttua on koettu ja päätin, ettei niitä enää tule. Olen jossain määrin sitoutumiskammoinen ja jossain määrin erakkoihminen, joten varmasti yksi syy miksei jutuista ole tullut enempää...

Tällä hetkellä elämäni siis on himassa kärsimistä (isä käy hermoille ja kämppä näyttää spurgun omistamalta samoin oma huoneeni jossa on lattia täynnä vaatteita niin puhtaita kuin paskaisiakin), koiran hoitamista (omistan 2 vuotiaan terrieripojan), ratsatelua (kerran viikossa käyn kaverin kanssa tallilla), ryyppäämistä viikonloppuisin yleensä duunikavereiden ja harvemmin lapsuuden kavereiden  kanssa sekä valittamista siskoni kanssa miten epämääräistä elämämme tällä hetkellä on. Onneksi minulla on siskoni, voidaan molemmat avautua toisillemme niin pienistä kuin isoistakin asioista. Tavoitteena siis elämänmuutos syksyllä, kesän voi vielä viettää boheemielämää...